Mietin joskus miten tämä blogi saa päätöksensä. Päädymmekö adoptioon, vapaaehtoisesti lapsettomiksi vai kaikkein parhaimmalla tavalla eli siihen kun vihdoin saamme sen kauan kaipaamamme oman lapsen. Meille kävi niin onnellisesti, että jälkimmäinen vaihtoehto toteutui ja elämä on nyt juuri sellaista kuin olen aina haaveillutkin. Ja nyt kun hän on täällä, tuntuu kuin hän olisi aina ollutkin. Hetkeäkään en ole kuitenkaan pitänyt häntä itsestään selvyytenä, enkä luultavasti koskaan pidäkään.
Päivät pojan kanssa sujuvat nopeasti. Hän on tyytyväinen pikkumies joka kasvaa kovaa vauhtia. Hän syö joka päivä ja yö noin kolmen tunnin välein, eli kamalan pitkiä yöunia en ole näiden kahden kuukauden aikana saanut. Se ei silti haittaa, sillä virtaa löytyy paljon, niin minulta kuin pojaltakin. Raskausaikana mietin miten ikinä selviäisin ilman pitkiä, vähintään kahdeksan tunnin yöunia, mutta toistaiseksi ei ole ollut ongelmia. Poika kuitenkin herää öisin ainoastaan syömään, eli mahavaivoiltakin olemme tähän mennessä välttyneet. Arki on muutenkin muotoutunut oikein mukavaksi ja meillä on jo aika selkeä päivärytmi.
Elämä on siis tällä hetkellä oikein mallillaan. On ihanaa elää vihdoin tätä hetkeä eikä haikailla koko ajan jotain lisää. Lapsettomuuden yritän jättää taka-alalle, mutta silti se kummittelee vielä aika useinkin. Tuskin sitä koskaan unohdankaan, enkä oikeastaan haluakaan, sillä niin suuri asia se oli elämässämme. Se myös kasvatti meitä ihmisinä paljon ja sen ansiosta olemme varmasti parhaita vanhempia lapsellemme.
Siitä, että me onnistuttiin olen äärettömän kiitollinen, mutta surulliseksi minut tekee se tieto, kuinka moni odottaa vieläkin niitä kahta viivaa. Monen bloggaajan tarinaa seuraan edelleen, mutta aina en tiedä, tuntuuko kommenttini pahalta, nyt kun en enää itse ole lapseton. Olen siis päätynyt seuraamaan blogeja hiljaa sivusta kommentoimatta, toivoen kuitenkin kaikille sitä parasta mahdollista jatkoa. <3
Niin ja poikamme sai tosiaan nimen noin kaksi viikkoa sitten: hän on Onni, mikäpä muukaan. <3
Tarinamme siis päättyy tähän, kiitos kaikille mukana olleille matkaseurasta. Tämä paikka ja vertaistuki auttoi monessakin tilanteessa aivan valtavan paljon. <3 Nyt on aika jatkaa elämäämme eteenpäin kokonaisena perheenä. Näihin kuviin ja tunnelmiin: