Ei vaan voi olla miettimättä

Ajattelin että suhtaudun tähän siirtoon kepeämmin. En tarkastele kaikkia tuntemuksiani enkä todellakaan mene laskemaan raskauslaskurilla mahdollista tulevaa laskettua aikaa. Noh, helpommin sanottu kuin tehty. Laskurista olen toistaiseksi pysynyt erossa, mutta kaikki oireet ovatkin sitten olleet tarkassa syynissä, toisin sanoen oireiden puute. Lugetkaan eivät ole aiheuttaneet mitään. Se pistää miettimään kaikenlaista ikävää.

Tänään on virallinen kiinnittymispäivä (?) ja olo on flunssainen, väsynyt ja itkuinen. Puolentoista viikon päästä on testi päivä, mikä saa jo nyt kyyneleet silmiin. En vaan voi uskoa hetkeäkään että testiin ilmestyisi se toinenkin viiva. Silti juttelen jo nyt vatsalleni. Ahdistaa.

Kaksi kertaa jännempää

Varasin maanantaina ajan pakastealkionsiirtoon. Siirto sovittiin keskiviikoksi eli tälle päivälle kello kolmeksi. Ajan varannut hoitaja kertoi taas, kuinka soittelevat sitten minulle jos siirrettävää ei saada. Ensimmäistä PASsia odotellessa en edes osannut odottaa ikäviä uutisia. Ettei mikään alkioista olisi selvinnyt. Tänään olin aamupäivän ihan hermoraunio. Juoksin välitunneilla lokerolleni katsomaan puhelimestani ettei vaan yhtään puhelua ole tullut. Matkalla klinikalle olin varma että olen erehtynyt päivästä kun kukaan ei ollut soittanut ja kertonut ikäviä uutisia. Vasta lääkärin ottaessa meidät vastaan uskoin että en ollut sotkenut päiviä.

Meillä kävi tällä kertaa paremmin kun ensimmäisessä PASsissa. Kolmesta alkiosta kaksi selvisivät täysin ehjinä ja saimme molemmat siirtoon! Itse siirto sujui tällä kertaa suht nopeasti, muttei kivuttomasti kuitenkaan. Kaikki jotka ovat joskus siirrossa olleet tietävät, että kyse ei ole mistään kamalan mukavasta jutusta. Makaat haarat levällään gynekologituolissa kohdevalon osoittaessa sinne itseensä. Kaksi hoitajaa ja yksi lääkäri pyörivät ympärillä. Toinen hoitaja painaa ultrauslaitteella vatsan päältä kun samaan aikaan lääkäri tunkee alapään täyteen tavaraa. Rakon pitää olla täynnä jotta reitti kohtuun olisi suora. Yritä siinä sitten ottaa rennosti kun tuntuu että rakko halkeaa. Sitten kuulee puhuttavan että lapsen tekeminen on yksi maailman kauneimmista ja luonnollisimmista asioista. Saan varmaan olla erimieltä?

Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Hyvän tästä päivästä teki se, että jäi hyvä mieli lääkärikäynnistä. Puhuttiin PAS:sta ja kolmannesta ICSI:stä. Alan tikuttamaan ovulaatiota torstaina ja jos siinä plussaan niin alkion siirto on sitten alkuviikosta. Luottoa alkioiden sulatuksesta selviämiseen ei juurikaan ole, mutta varmasti se kuitenkin kirpaisee jos saammekin puhelinsoiton ettei mikään niistä selvinnyt.

Lääkärimme kertoi, että uusimmat tutkimukset suosittaa pelkästään pakastesiirtoja, että jossain päin maailmaa tuoresiirtoja ei enää tehdäkään. Jossain vaiheessa kuulemma suomessakin saatetaan siirtyä pelkkiin pakastesiirtoihin. Saa nähdä.

Lääkäri oli myös aika reilu kun otti itse puheeksi, että kirjoittaa meille reseptit tälle vuodelle, että saadaan seuraavat hormonit lääkekaton piikkiin. Sanoi vielä kirjoittavansa sen verran reilut määrät niihin, ettei varmasti lopu kesken. Jei.

Tuttu juttu

Pohjaton suru löysi minut taas. Viime päivien aikana itku onkin sitten taas ollut todella herkässä. Tällä hetkellä tähän lapsettomuuteen ei osaa taas muuten suhtautuakaan kuin itkemällä.

Joka ilta kaivaudun rakkaani kainaloon ja unohdan muun maailman. Saan itkeä hänelle niin paljon kuin jaksan ja hän jaksaa lohduttaa. Rakkaani sanoo että kaikki kyllä järjestyy, mutta minun pitää vaan vielä jaksaa odottaa. Nyt vaan taas tuntuu niin lopulliselta tämä kaikki.

Jotenkin naurettavaa miten ajatukset ja mieli kulkee tässä asiassa samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Aina välillä asian kanssa pystyy elämään, mutta välillä vajoaa ihan pohjalle. Nyt olen taas pohjalla.

3. ICSI toteutetaan varmasti, jos ei tämän vuoden puolella niin heti alkuvuodesta kuitenkin. Reseptit aion kyllä saada jo tämän vuoden aikana, jotta saamme ne lääkekulukattoon. Ensi viikolla mennään tapaamaan lääkäriä ja tarkoitus on puhu PAS:sta mutta otan puheeksi myös kolmannen hoidon. Klinikalle aikaa varatessani sain puhua myös biologin kanssa. Ne kolme pakkasessa olevaa alkiota on kaikki laboratoriomääritelmällä kohtalaisia. Eli ei hyviä eikä huonoja. Aikataulussa ja normaaleja, muttei siltikään saaneet edes hyvän leimaa. Viimeksi hyvätkään eivät selvinneet sulatuksesta, miksi siis nyt nämäkään selviäisivät?

Kolmas kerta toden sanoo?

Vaikka minä niin vannoin että viime ICSI saa jäädä viimeiseksi. Vaikka meillä on edelleen ne kolme alkiota pakkasessa. Silti mietin jo nyt, että pitäisikö hommaan lähteä vielä kolmannen kerran. Ihan suoraan sanottuna mietin asiaa eniten kulujen kannalta. Jos vielä tämän vuoden puolella tehtäisiin homma kerran, saataisiin lääkkeet käytännöllisesti katsottuna ilmaiseksi. 700 euron säästö tulisi lääkkeistä, mutta toki hoito itsessään maksaisi edelleen sen pari tuhatta. Jotenkin vaan pelottaa, että jos tämän hoidon jälkeen luovutetaan, saattaisin katua sitä myöhemmin. Mutta entä jos aina vaan tuntuu että seuraava hoito kyllä tärppää eikä osaa lopettaakaan ajoissa? Olenko valmis kaikkeen vielä yhden kerran?
En tiedä.