Kesäloma on nyt takana ja edessä odottaa opiskelujen alkaminen ja tulevat hoidot. Olen pitkin kesää pyöritellyt päässäni sopivinta ajankohtaa uudelle koeputkihedelmöitykselle, vaikka opintojen aikataulu sen lopulta määrittääkin. On vaan niin malttamaton olo, että haluaisin tietää mitä parin kuukauden sisällä tapahtuu. Olen varmaan maailman huonoin ihminen elämään hetkessä.
Yksi asia mitä olen kovasti pohtinut on alkioiden viljely aika. Meillä on takana vasta yksi IVF/ICSI, jolloin tuore- ja pakastesiirto tehtiin neljäntenä päivän. Alkioiden pitkää viljelyä käytetään tavallisesti vasta, kun taustalla on toistuvia epäonnistuneita hoitoja, mutta siltikin mietin voisiko meillä sitä kokeilla jo seuraavassa hoidossa. Meillä kuitenkin saatiin aikaan 6 alkiota, joista vaan kahden siirto onnistui, koska sulatusvaiheessa menetimme loput. Ymmärrän, että pitkässä viljelyssä on mahdollista, että pakkaseen ei välttämättä saada yhtään alkiota, mutta eipä toivokaan siinä tapauksessa pääse nousemaan liian korkealle.
Minua kiinnostaisikin tietää, onko blogiini eksyneillä millaisia kokemuksia pitkästä viljelystä. Toistaiseksi tiedän että Nappi on onnistuneesti plussannut blastokystin siirrosta, mutta muutkin onnistumiset/epäonnistumiset luonnollisesti kiinnostavat.
tiistai 31. heinäkuuta 2012
torstai 12. heinäkuuta 2012
Kesäloma
Olemme olleet mieheni kanssa kesälomalla nyt 1,5 viikkoa. Suunnitelmia ei olla haluttu tehdä yhdellekään päivälle, vaan elämme päivän kerrallaan. Ja vaikka kuinka haluaisin lomalle myös lapsettomuudesta, se ei ota onnistuakseen. Vähän aikaa meni hyvin, mutta nyt tuttu ahdistus on palannut. Tuntuu että olen taas lapsettomampi kuin koskaan aikaisemmin.
Pari viikkoa sitten oli kummityttömme 1-vuotis synttärijuhlat. En ole aiemmin ahdistunut lastenjuhlissa, mutta silloin pahaolo valtasi mieleni. Ennen kakunleikkausta karkasin vessaan itkemään hetkeksi, jotta jaksaisin juhlat loppuun. Vaikka kaikki paikalla olleet tietävätkin tilanteemme, en halunnut pilata muiden juhlia murheillani, vaan itkin itkuni salaa ja yksin. Sen jälkeen palasin juhliin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Viikko juhlien jälkeen samainen kummityttö tuli perheineen meille kylään. Vierailun jälkeen talomme oli kaaoksessa, kun kyseinen yksivuotias ja hänen kaksivuotias isosiskonsa purkivat kaiken energiansa saadakseen talomme näyttämään myrskyn läpikäyneeltä. Siivosin taloa hymy huulillani ja nautin joka hetkestä. Seuraavana päivänä tyhjensin tiskikonetta ja murenin täysin. Tytöltä oli unohtunut meille pieni violetti muovilusikka. Uskomatonta miten joku niin pieni esine saa maailman murenemaan kokonaan ja muistamaan mitä itsellä ei ole. Ei ehkä koskaan.
Itsensä kokoaminen tuntuu vievän taas vähän pidemmän aikaa, enkä jaksa ymmärtää ollenkaan sanontaa: Se mikä ei tapa, vahvistaa. Olo kun ei tunnu vahvemmalta.
Pari viikkoa sitten oli kummityttömme 1-vuotis synttärijuhlat. En ole aiemmin ahdistunut lastenjuhlissa, mutta silloin pahaolo valtasi mieleni. Ennen kakunleikkausta karkasin vessaan itkemään hetkeksi, jotta jaksaisin juhlat loppuun. Vaikka kaikki paikalla olleet tietävätkin tilanteemme, en halunnut pilata muiden juhlia murheillani, vaan itkin itkuni salaa ja yksin. Sen jälkeen palasin juhliin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Viikko juhlien jälkeen samainen kummityttö tuli perheineen meille kylään. Vierailun jälkeen talomme oli kaaoksessa, kun kyseinen yksivuotias ja hänen kaksivuotias isosiskonsa purkivat kaiken energiansa saadakseen talomme näyttämään myrskyn läpikäyneeltä. Siivosin taloa hymy huulillani ja nautin joka hetkestä. Seuraavana päivänä tyhjensin tiskikonetta ja murenin täysin. Tytöltä oli unohtunut meille pieni violetti muovilusikka. Uskomatonta miten joku niin pieni esine saa maailman murenemaan kokonaan ja muistamaan mitä itsellä ei ole. Ei ehkä koskaan.
Itsensä kokoaminen tuntuu vievän taas vähän pidemmän aikaa, enkä jaksa ymmärtää ollenkaan sanontaa: Se mikä ei tapa, vahvistaa. Olo kun ei tunnu vahvemmalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)