keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pyydän niin vähän

Pyydän niin vähän
Vain sen tavallisen
Vain palan rakkauksista aidointa
Vain oman lapsen

Pyydän niin vähän
Vain tunteista suurimman
Vain huolista suurimman 
Vain oman lapsen

Pyydän niin vähän
Vain ensiaskeleen todistaa
Vain ensisanan kuulla
Vain oman lapsen

Pyydän niin vähän
Vain perheen josta huolehtia
Vain tavallisen arjen
Vain oman lapsen

Pyydän niin
vähän
ja silti niin
paljon.

-Andromeda-

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kotona

Olen nyt kotona, sairaslomalla tämän ja huomisen päivän, jotta saisin vatsani jotenkin siedettävään kuntoon. Vatsa on vieläkin kamalan turvonnut ja sitä vihloo säännöllisesti, mutta taidan tarvita lomaa kuitenkin enemmän henkiseen toipumiseen, että saan itkeä suurimman tuskani pois rauhassa kotona.

Eilen katselin profiiliani peilin edessä ja tajusin, että vatsani on suurempi kuin ennen punktiota. Heti punktion jälkeen se laski ja sain omat housuni jalkaan, vähän kuin olisin käynyt synnyttämässä (tavallaan kävinkin), mutta nyt ei ole taas toivoakaan housujen mahtumisesta jalkaan. Paino ei ole kuitenkaan noussut, mikä on mielestäni outoa, koska näytän valaalta. Viime hoidon jäljiltä kilojakin tuli pari lisää, mutta nyt ne on tosiaan pysynyt poissa, näytän kuitenkin suuremmalta kuin viimeksi. Valaalta edelleen.

Tästä viikosta tulee rankka. Asiaa ei helpota se, että mieheni lähtee matkalle keskiviikkona ja palaa vasta lauantaina. Jotenkin täytyy vaan jaksaa olla ilman häntä. Onneksi minulla on kuitenkin kotona pieni rakas kissani, joka kyllä pitää huolen että nousen sängystä ajoissa enkä ole ihan niin yksinäinen.

 Ilopillerini <3

lauantai 27. lokakuuta 2012

Hajalla

Osa minusta meni eilen rikki. Piinapäivät ei kunnolla alkaneetkaan. Suuren unelman toteumisen mahdollisuus pieneni, onneksi ei kuitenkaan kokonaan. Perjantai aamuna, oletettuna siirtopäivänä, heräsin puoli seitsemältä kamalaan, viiltelevään vatsakipuun. Ajattelin, että rakon tyhjentäminen helpottaa oloa, mutta lopulta en selvinnytkään enää omin voimin vessasta sänkyyn. Mieheni avulla selvisin petiin ja särkylääkkeen voimalla yritin jatkaa unia ja kestää kivun. Eihän siitä mitään tullut. Kun olin pyörtyä kipuun kolmatta kertaa (siis melkein pyörtyä, en onneksi kertaakaan menettänyt tajuani) sanoin miehelleni, että josko nyt tilattaisiin ambulanssi. Kipuja olin sietänyt tunnin, se riitti.

Ambulanssissa sain kipulääkettä suoneen ja kyydin sairaalaan. Siellä tutkimuksissa selvisi, että munasarjat olivat niin turvonneet, ettei ihmekään kun kärsin niin kovista kivuista. Kipeintä teki kuitenkin tieto siitä, että tuoresiirtoa ei saatu tehtyä. Olin tarkkailussa perjantain ja sitä seuraavan yön. Aamulla otettiin vielä labrat, jotta varmistuttiin ettei kyseessä ole punktion jälkeinen munasarja hyperstimulaatio. Labrat oli puhtaat ja kotiuduin äsken. Vatsa on pinkeä kuin pallo ja hengittäminen ahdistaa hieman, pääasia on kuitenkin että pääsin kotiin.

Olo on ahdistunut, masentunut ja toivonsa menettänyt. Toki meillä toivoa vielä on, kolme ihan hyvää alkiota pakkasessa, mutta koska en usko niiden selviytymiseen sulatuksesta, se on melkein sama kuin niitä ei olisikaan. En jaksaisi enää maata. Haluaisin nauttia kauniista ja kirpeästä pakkaspäivästä. Haluaisin olla kunnossa.

Nyt pitäisi ajatella positiivisesti, meillähän on jotain pakkasessa, mutta ei se vaan onnistu. Tuntuu, että petin miehenikin kun en kärsinyt kipuja ja mennyt jokatapauksessa siirtoon. Tiedän että se on turhaa, hänelle terveyteni on kaikista tärkein. Koko eilisen päivän rakkaani istuikin sänkyni vieressä ilman ruokaa ja juomaa, ja lähti kotiin vasta kun vierailuaika päättyi. Onneksi minulla on hänet. <3

torstai 25. lokakuuta 2012

Piinapäivät

Piinapäivät alkaa kun alkio on siirretty. Minusta ne alkaa punktion jälkeen kun tuskaillaan mitä soluille kuuluu. Sain tänään soittaa solulabraan tuskastuttavan monta kertaa ennenkuin sain vastauksen. Kymmenestä solusta kahdeksaan tehtiin mikroinjektio, kaksi oli sen verran epäkypsiä että ne saivat tyytyä maljahedelmöitykseen. Kahdeksasta mikroinjektoidusta hedelmöittyi kuusi, maljalla ei kumpikaan. Tällä tiedolla pitäisi jaksaa odottaa huomiseen. Olen itkenyt paljon. Tiedän että tuokin on ihan hyvä saalis mutta minua vaan ahdistaa. Painotin taas kerran tänään että jos vaan kannattaa niin halutaan ehdottomasti kaksi alkiota siirtoon (jos niitä saadaan edes sen vertaa), koska en luota pakastamiseen ja sulatukseen ollenkaan. Tuntuu vaan ettei ne kuuntele mitään mitä yritän sanoa. Maksetaan itsemme kipeäksi hoidosta mutta silti tuntuu että joudun itse huolehtimaan kaikesta. Masentaa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Punktio

Tänään sain helpotuksen ololleni. Aamulla vatsa olikin jo niin kipeä, että hyvä kun pystyin ottamaan askeltakaan. Puoli kymmeneksi menimme klinikalle jossa minulta otettiin ensin viisi putkiloa verta. Sen jälkeen menin lepohuoneen kautta toimenpidehuoneeseen. Tällä kertaa koko homma pelotti enemmän kuin viimeksi, koska tiesin mitä oli edessä. Pelko ei ollutkaan turhaa, koska toimenpide oli ehkä tuhat kertaa kivuliaampi kuin viimeksi. Itkin melkein koko ajan. Tunteet oli aika pinnassa. En tiedä oliko lääkettä sitten vähempi kuin viimeksi. Muistan jossain vaiheessa sanoneeni kipulääkettä lisäävälle hoitajalle, että hyvä kun sitä tulee lisää, olinkin jo selviämässä. Niitä kuulemma nauratti.

Muuten punktio sujui paremmin kuin viimeksi. Mitään ylimääräistä vuotoa ei tullut viime kerran verilöylyn sijaan, eikä jälkikipuja ollut juurikaan. Lepohuoneessa ainoastaan nukuin, viimeksi kiemurtelin sängyssä tuskissani. Lopulta jäi siis positiivisempi kuva koko hommasta. Tunsin oloni ennen punktiota ja sen jälkeen jotenkin kamalan nöyryytetyksi, joten enää en siihen aio kuitenkaan alistua, tämä kerta riitti.

Munasoluja saatiin tavoiteltu kymmenen kappaletta. Itse rakkulat olivat todella isoja ja kuulemma hienoja. Miehen näytteen tiheys oli melkein normaali(!?).Huomenna soitan klinikalle yhden jälkeen ja kysyn tuloksista.

Tämän päivän olen vain nukkunut. Turvotus on enää pientä ja alavatsaa ei särje enää paljoa. Oikeastaan jo kotimatkalla oli huojentunut ja hyvä olo. Nyt sitten vain odotellaan. Otan sohvalla hyvän asennon, syön ansaitsemaani suklaata ja nautin siitä kun mieheni passaa minua.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Huomenna

Huomenna löydän itseni taas lääkärin penkistä, onneksi jo huomenna. Alavatsa on ollut tänään kamalan kipeä: käveleminen sattuu, samoin istuminen, makaaminen on ainoa asento joka tuntuu hyvältä. Pelkään että munasolut on ylikypsiä (voiko ne olla??) kun jo viime torstaina isoimmat oli 13-14mm. 2-3 mm päivässä ja ne on jo valtavia. Olisi jo huominen.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kaksi kuvaa kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

 10.10. eli ekana piikityspäivänä.




















21.10. eli viimeisenä piikityspäivänä.

Punktiota odotellessa

Torstaina oli toinen munarakkula uä. Samat 11 potentiaalista olivat kasvaneet, mutta ei tarpeeksi, joten pistoksia jatkettiin aina eiliseen asti. Tänään nahkaan uppoaa Pregnyl joten punktio on sitten keskiviikkona. Tuntui että ensimmäisen viikon ajan pistokset eivät olisi tehonneet ollenkaan. Minkäänlaisia tuntemuksia ei ollut eikä vatsakaan turvonnut. Viikonloppuna olo kuitenkin pikkuhiljaa tukaloitui ja uskon, että huomisesta tulee petipäivä. Ainakin jo tänään munasarjoja on särkenyt välillä voimakkaastikin.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Munarakkula ultraääni

Aamulla oli lääkäri. Munarakkulat olivat kasvaneet jonkin verran. Ei paljon, mutta tarpeeksi. Potentiaalisia kasvajia on tällä hetkellä 11, mikä on melkein puolet vähemmän kuin viime kerralla. Olenkin jo miettinyt, että tapahtuuko tuolla sisuksissa mitään kun minkäänlaisia vatsatuntemuksia ei ole vielä ollut. Jotenkin muistelen, että olin viime kerralla tässä vaiheessa jo paljon pyöreämpi, mutta silloin toki mentiin suuremmalla hormonimäärälläkin. Hyperstimulaatiokin oli viimeksi niin lähellä, että pitää nyt olla tyytyväinen kun merkkejä sellaisesta ei (ainakaan vielä) ole ilmassa. Mutta näillä mennään torstai-aamuun. Punktion lääkäri arveli sattuvan tiistaille.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kiertopäivä 1

Tänään on siis kiertopäivä yksi, ehkä, en ole siitä aina niin varma että kuinka paljon sitä vuotoa tulisi olla, jotta se lasketaan. No joka tapauksessa huomenna tai viimeistään ylihuomenna pistetään taas eka piikki. Ja minua jännittää. Jännittää taas niin kovasti ettei ole järkeä.

Tällä kertaa varustauduin hoitoihin siskolta lainaamillani mammahousuilla! Viimeksi turvotus oli niin järjetöntä ettei omat housuni menneet kiinni ollenkaan, niinpä nyt minulla on sitten peräti neljät sopivat housut. Pitää vaan valita puserokin sen mukaan ettei kukaan vaan huomaa pallomahaani. Väärinkäsitykset olisi ehkä liikaa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ei kenenkään isä

Lapsettomuutta käsitellään yleensä enemmän naisen kannalta. Toki se naisia enemmän koskettaakin, koska nainen on se, joka lapsen kohdussaan kasvattaa. Ja yleensä nainen on se, joka jo ehkä lapsena miettii millaisia lapsia tulee isona saamaan. Nainen on se, joka suree näkyvämmin.

Minä olen surrut lapsettomuuttani jo kauan. Minusta ei ehkä koskaan tule äitiä, vaikka minusta tulisi hyvä sellainen. Kaikki kyselevät minun jaksamistani ja minun vointiani. Mieheni on saanut olla lohduttavana olkapäänä ihan liian usein. Nyt olen kuitenkin havahtunut suremaan enemmän mieheni lapsettomuutta. Sitä miten hän ei ehkä tule koskaan olemaan kenenkään isä. Se ahdistaa minua. Puristaa sydäntäni. Hänestä tulisi niin hyvä isä.

Eilen illalla jo nukkumaan mentyämme juttelimme mieheni kanssa paljon elämästämme. Yritin pitää keskustelun positiivisena, poissa lapsettomuudesta, mutta jossain vaiheessa se ajautui taas siihen, niin kuin liian usein käy. Pitkän juttutuokion jälkeen, kun jo melkein nukahdin, mieheni sanoi sanat, jotka ovat nyt koko päivän pyörineet mielessäni: "Kohta se jo syntyisi." Yllätyin tuosta lausahduksesta, koska olen jotenkin typeränä kuvitellut, ettei lapsettomuus satuta häntä niin paljon kuin minua. En tiedä miten usein hän miettii edellistä hoitoa ja sen lopputulosta,  mutta ilmeisesti useammin kuin olen uskonutkaan. Se särkee sydämeni. Nyt taitaa olla minun vuoroni olla vahva.