Neuvoja kaivataan!

Kävin viime viikolla neuvolalääkärissä ja hän arveli minulla olevan hiivatulehduksen (vaikka mitään vaivoja ei ole ilmennyt). Tänään sain kuitenkin tiedon että kyseessä on vaginoosi(?) (=Epäspesifinen emätintulehdus?) Ihan uusi tuttavuus minulle. Lääkäri määräsi siihen Trikozol nimistä lääkettä 5 tablettia kerta-annoksena. Tai sellaiset ne ainakin apteekissa antoivat. Terkkaritäti kuitenkin ilmoitti viestissä että kyseessä on Flagyl niminen lääke. Nyt olen ihan pulassa! Trikozolia ei suositella raskaana oleville, enkä muutenkaan ymmärrä miksi neuvolalääkäri sitä määrää mutta neuvolan terkka puhuu eri lääkkeestä... Pakko kai soittaa huomenna varmistus puhelu että uskallanko syödä nuo lääkkeet vai pitikö reseptin kuitenkin olla eri. Jos joku tietää asiasta niin otan enemmän kuin mielelläni tietoja vastaan. Pelottaa kovasti koska ilmeisesti tuo vaginoosi voi aiheuttaa jopa keskenmenon.

Kyyneleitä

Tänään olen vuodattanut paljon kyyneleitä, niin onnen kuin surunkin. Onnen kyyneleet tulivat ensin ultrassa, sitten kotimatkalla. Surun kyyneleet äsken kun luin seuraamiani blogeja joissa ei vielä olla samassa tilanteessa kuin missä itse olen. Olen niin pahoillani kaikkien lapsettomien puolesta. ;(

Mutta aamulla meillä siis oli se kauan odotettu np-ultra. Jännitys ja pelko olivat kauhean kovat niin minulla kuin miehellänikin, mutta eläväinen kaveri siirsi pelkoa ainakin toistaiseksi. Pikkuinen oli kasvanut hyvin ja vastasi viikkoja 11+5. Pituutta oli kertynyt 48 mm ja niskaturvotusta oli 0,88 mm. Kaikki siis tällä hetkellä kunnossa. Toki odotellaan vielä verikokeiden tulokset, mutta toistaiseksi voimme huokaista helpotuksesta. Elokuuhun on kuitenkin vielä niin pitkä aika. Voi kunpa rakas jaksaisit kasvaa ja saisimme sinut kunnossa syliimme! <3

1. neuvola

Tänään meillä oli kovasti odotettu ensimmäinen neuvola. En pystynyt koko aamupäivänä tekemään juuri mitään, koska homma jännitti minua niin paljon. Käynti oli kuitenkin ihan normaalia jutustelua ja papereiden täyttelyä. Viikkoja terkkari laski olevan 9+2. Sydänääniä ei yleensä vielä tässä vaiheessa kuunnella (koska harvemmin heidän laitteellaan ne kuulemma kuuluvat) mutta pyynnöstäni kokeiltiin kuitenkin. No, mitäänhän ei sitten kuulunut, mutta silti olen yllättävän luottavaisella mielellä. Turha kai sitä on etukäteen murehtiakaan. Niin kai se kuitenkin loppujen lopuksi menee, että jos äiti on luottavainen niin lapsikin voi paremmin. Ainakin toivon niin.

Hiipivä pahaolo

Se tulee melko tarkalleen parin tunnin välein, mutta joka kerta se yllättää yhtä paljon. Pitäisi muistaa syödä useammin, mutta enhän minä muista. Tai sitten en vaan jaksaisi olla koko ajan syömässä. Luulisi sen kyllä jo parissa viikossa oppineen, mutta ehkä olen vain tavanomaista yksinkertaisempi ihminen. Puhe on siis pahasta olosta. Kuvotuksen tunteesta joka vetää aivan veteläksi. En minä kuitenkaan valita, tätä on kuitenkin niin paljon odotettu ja toivottu että kestän tämän olon vaikka kokonaiset yhdeksän kuukautta! Ja olenhan minä loppujen lopuksi päässyt helpollakin (ainakin toistaiseksi). Tänä aamuna oli ensimmäinen kerta kun oksensin.

Ollaan käyty mieheni kanssa joka ilta pienellä iltakävelyllä. Se auttaa pahaanoloon ja vie pois pahimmat turvotukset. Parilla viime iltalenkillä olen puolessa välin matkaa hyytynyt ihan täysin. On vaan tullut olo, ettei jaksa enää askeltakaan. Kotiin olen kuitenkin onneksi jotenkin selvinnyt. Tosin kuljin minä toissailtana vähän matkaa jopa mieheni reppuselässä. :) Ja viime yönä mieheni kokkasi minulle yömunakkaan kun nälkä oli niin kova. Miten tulisinkaan toimeen ilman häntä. <3