Täydellinen

Pieni miehemme syntyi sunnuntaina klo 14.55. Pikkuisella oli pituutta 50cm ja hän painoi 3480g. Hän on täydellinen. <3

Kaikki valmiina

Kolme viikkoa sitten viimeisessä lääkärineuvolassa lääkäri (kandi vielä) lähetti meidän tutkimusten jälkeen sairaalaan sanoen: "Vauva on syntymässä!" Itkien menin kertomaan asiasta miehelleni. Eihän se vielä voi syntyä, kaikki on ihan kesken! Vauvan vaatteet oli pesemättä, vauvan lakanat oli pesemättä, laukut pakkaamatta, viimeiset hankinnat hankkimatta, turvakaukalo ei ollut vielä saapunut ja kaiken lisäksi olin kamalan väsynyt! Vauvaa oli odotettu yli kolme vuotta, mutta en yhtäkkiä ollutkaan valmiina. Äitiyslomaa oli kestänyt pari viikkoa, mutta suurinosa siitä oli mennyt kaupassa juoksemiseen, ruoanlaittamiseen ja vieraiden kestitsemiseen, koska jostain syystä meillä kävi kesän aikana yövieraita enemmän kuin ikinä. No, niinkuin matkalla sairaalaan ajattelimmekin, reissu oli loppujen lopuksi turha. Nuori lääkäri oli vaan liian tarkka ja halusi varmuuden vuoksi meidät kokeneemmalle lääkärille. Ei siis syntynyt meidän pikkuinen silloin, eikä ole syntynyt vieläkään, mutta nyt olisi kaikki valmiina. Melkein tärkeimpänä pidän sitä, että olen nyt saanut olla muutaman päivän ihan rauhassa itsekseni. Nukkunut pitkään ja hyvin, kerännyt voimia tulevaan. Nyt olisi lupa tulla. :) (Jälkikäteen olen miettinyt tuota sairaalareissua monesti ja ajatellut kuitenkin että olisipa hän jo täällä, niin paljon rakastani kaipaan <3 )

Tässä vielä pari kuvaa kalleimmista hankinnoista:

Sänky ja hoitopöytä

Emmaljunga yhdistelmävaunut Duo S Capri Creme

Real birth

Synnytys pyörii mielessä koko ajan: Milloin se alkaa? Mistä sen tietää että se alkaa? Miltä se tuntuu? Miten selviän? Miten mieheni selviää? Sujuuko kaikki niinkuin pitää? jne jne. En tiedä katsotaanko missään perhevalmennuksessa videota oikeasta synnytyksestä(?), meillä ei ainakaan, ja olin siihen jokseenkin pettynyt. Siksi päätimme mieheni kanssa katsoa yhden tällaisen videon youtubesta.

Kyseisessä videossa ei ollut muuta kuin ponnistusvaihetta sen verran kun vauva alkaa syntymään ja se näytettiinkin hyvin tarkkaan. Näky oli uskomaton. Miten sitä ihminen venyykin sillä tavalla, siis ihan kirjaimellisesti! Mieheni kieriskeli tuolilla tuskissaan ja kysyinkin että mitä SINÄ siinä kiemurtelet, tuo taitaa olla minun tuleva roolini. Ja vaikka touhu näyttikin uskomattoman kivuliaalta, en malta odottaa että pääsen itse sitä kokeilemaan.

Kuulumisia

Kuukausi vierähtänyt siitä kun viimeksi tänne kirjoitin. Asiaa olisi kyllä ollut, mutta jostain syystä en ole löytänyt aikaa/energiaa kirjoittamiseen. No jokatapauksessa, voin edelleen paksusti. :)

Tuntuu hurjalta, että laskettuun aikaan on enää 8 päivää! Voihan se olla niin, että pikkuinen on masussa vielä kolmekin viikkoa, mutta yhtä hyvin hän voi tulla jo tänään. No, tulee milloin tulee, kaikki on häntä varten valmiina. <3

Vauva on ollut jo kolme viikkoa ihan lähtökuopissaan, tiukasti kiinnittynyt ja todella alhaalla, mutta pahempia supistuksia ei ole vielä tullut, saati mitään muuta synnytykseen viittaavaa. Joinakin päivinä supistelee toista päivää enemmän, mutta supistukset ovat toistaiseksi olleet kivuttomia. Ainut ero mitä omassa olossani huomaan on nälkä! Olen ruennut yösyöpöksi. Herään joka yö n. klo 4 vessaan ja samalla raahaan itseni jääkaapille. Alkuun riitti pelkkä banaani, mutta viime yönä energiaa piti saada paljon enemmän. Voisiko se viitata lähestyvään synnytykseen...saa nähdä...

Olen voinut fyysisesti todella hyvin. Paino on noussut ensimmäisestä neuvolasta tasan 10 kiloa ja olen säästynyt suuremmilta kolotuksilta. Välillä sängystä ylös nouseminen tai kyljen vaihtaminen yöllä on työn ja tuskan takana, mutta mielestäni olen päässyt vaivoineni todella vähällä. Toista onkin sitten henkisellä puolella. Olen kyllä nauttinut raskausajasta todella paljon, mutta valitettavasti en ole päässyt vainoharhaisuudestani ja menettämisenpelostani yhtään irti. Alkuun pelkäsin keskenmenoa, nyt kohtukuolemaa ja synnytyskomplikaatioita. Ja ihan kun niissä ei olisi jo riittävästi. Lisäksi mieltä kalvaa se, että jos oman aarteeni syliini asti saan, menetän hänet varmasti kätkytkuolemalle tai jollekin muulle onnettomuudelle. Viime päivinä olen itkenyt tuota menettämisen pelkoa ihan liikaa. Sorruin jopa ostamaan Nanny vauvamonitorin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että huomenna neuvolassa pyydän apua tähän ahdistukseen, muuten koko aika menee murehtiessa.