Nyt tai ei koskaan

LH-huipun bongasin toissapäivänä. Jostain syystä en ole sitä pariin kuukauteen havainnut testeistä riippumatta, ja siksi kaksi tummanpunaista viivaa tuntuivat taas huippu hyviltä. Vaikka olen kehoani analysoidut aika tarkkaankin viimeisten kahden vuoden aikana, niin en silti oikein itse pysty erottamaan sitä varsinaista ovulaation hetkeä. Heti pillereiden lopettamisen jälkeen tunsin kyseisen hetken aika tarkalleen (tai ainakin niin luulen), mutta enää en ole varma. Ennen tuota ovisplussaa oikea munasarja tuntui painavalta ja eilen illalla siihen koski kovasti, tosin vähän niinkuin kuukautiskipujen aikaan ja samalla tavalla kuin silloin kun tehtiin munatorvien aukiolotutkimus. Kaipa se tunne on sama silloin kun huuhteluliuosta ruiskutetaan munatorvien läpi ja silloin kun munasolu siellä liikkuu. Siksi nyt luulenkin että se oli nimenomaan ovulaatiokipua. Tiedä sitten.

Jokatapauksessa tämä on pitkään aikaa viimeinen yrityskuukausi kun yritämme saada lasta aikaiseksi omin avuin. ICSI:n aikana se ei tietenkään ole tarpeen ja jos siinä ei nappaa, niin me siirrytään adoptioneuvontaan. Ja vaikka se ajatuksena tuntuukin rahan tuhlaamiselta ja kaiken kaikkiaan typerältä, niin luultavasti ehkäisemme adoptioaikana, siis ehkä. Olisi vaan helpompi tietää koko ajan missä mennään ja turhan toiveikkuuden saisi unohtaa. Samoin kuin pystyisi sillä tavalla ehkä helpommin keskittymään adoptioprosessiin.

Nyt kuitenkin olen taas typerästi siinä uskossa, että tämä oli meidän kohdalla se ratkaiseva kierto ja uusi elämä on alkamassa kehossani. Jos siis ihmeitä tapahtuu niin nyt olisi niiden aika.