Kun voimat on loppu

Tuo Johanna Kurkelan - Veitsenterällä kappale kuvaa parhaiten tätä päivää. Pahaolo on ollut koko päivän niin painostava, että kotiin ajaessani en voinut kuin itkeä.

Jo eilinen oli kurja kun tajusin hoitokaaviota katsoessani, että hoidot ei satukaan niinkuin pyysin. Laskin sitten yötä myöten milloin primolutit tulisi aloittaa, jotta ajoitus onnistuisi ja aamulla heti klinikan auettua jätin lääkärille soittopyynnön. Kohta sain puhelun takaisin ja langan toisessa päässä oli nyrpeä lääkärimme, joka sitten lopulta suostui ehdotukseeni. Minusta on kuitenkin niin uskomattoman kohtuutonta, että joudun itse tuskailemaan aikataulutuksen kanssa, vaikka samaan aikaan maksamme klinikalle useita tuhansia euroja kyseistä hoidosta. Jotenkin sitä odottaisi, että saisi rahoille vastinetta, kun kyseessä on kuitenkin yksityinen klinikka. Mutta kai se on liikaa vaadittu, että lääkäri muistaisi miten tai millä ajoitimme edellisen hoidon. Tai että oli tähänkin hoitoon jo tehnyt sen epäonnistuneen hoitokaavion(!).

 Mutta siis jos kaikki menee niinkuin suunnittelin, syön primolutteja huomisesta alkaen 10 päivää, jolloin vuodon tulisi alkaa 9. päivä ja piikitysten 10.päivä. Punktio sattuisi silloin maanantaille 25. päivä ja istutus torstaille. Mutkia on kuitenkin matkassa vielä ihan liikaa, joten ei auta kuin elää päivä kerrallaan, niin rankkaa kuin se onkin.

Koulun ja hoitojen yhteensovittaminen tuntuu niin vaikealta. Ei riitä, että on hankaluuksia saada kontrolliultrat mahtumaan lukkariin, vaan jo tunneilla istuminen on tuskaa. Naisvaltaisella alalla ei ilmeisesti ole muuta puheenaihetta kuin synnyttäminen ja lapset. Ei ainakaan meidän luokassa. Tänään tuntui etten enää jaksa. Pitäisikö minun oikeasti kohta kestää se henkinen stressi kun joudun piikittämään itseäni iltaisin ja kuunnella sitten päivisin muiden raskaus- tai synnytysjuttuja. Nyt tuntuu etten pysty siihen, voimat on käytetty loppuun.