sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kaiken vaivan arvoinen

Takana 3 vuotta lapsettomuutta.
Paljon tutkimuksia, piikkejä, kyyneleitä ja fyysistä tuskaa. Henkinen kipu vei kuitenkin aina voiton.
Kymmeniä negatiivisia raskaustestejä, mutta lopulta se yksi positiivinen.
Yhdeksän kuukautta pelkoa, että joku menee pieleen.
Mutta tässä hän nyt lopulta on, ja voin kertoa, että hän oli kaiken sen odotuksen ja vaivan arvoinen.

Tässä kuvassa ikää 3 päivää. Kotimatkalla.
Ja tässä poika on päivää vajaat 3 viikkoa. Muutosta on tapahtunut jo valtavasti!

Kaiken kaikkiaan arki on sujunut hienosti. Rakkaus poikaa kohtaan kasvaa päivittäin vaikka tuntuu ettei se ole edes mahdollista. Kirjoitan tarkempia kuulumisia ja synnytyskertomuksen kunhan löydän niihin aikaa. Tällä hetkellä kaiken ajan haluaa olla pojan kanssa. <3

2 kommenttia:

  1. Onpa hän SULOINEN! En kestä! Näyttää tosiaan kaiken vaivan arvoiselta :) Halauksia ja onnitteluja!

    VastaaPoista