tiistai 26. kesäkuuta 2012

Taikauskoinen

Olen taikauskoinen ihminen. En kävele tikapuiden alta, perjantai 13. päivä hirvittää aina hieman ja jos kaadan suolaa pöydälle, heitän sitä vasemman olkani yli välttyäkseni epäonnelta.

Viimeisin taikauskoni liittyy ikoniin. Kyseessä on Valamon luostarissa sijaitseva Konevitsalaisen Jumalanäidin ikoni. En ole erityisemmin uskonnollinen ihminen, mutta kun anoppini kertoi käyneensä luostarissa ja jättäneensä ruokouspyynnön meidän puolestamme, tuntui vahvasti siltä että meidän ongelmahan ratkeaa sillä! On siis olemassa uskomus, että kun kyseisen ikonin edessä rukoillaan, moni on saanut apua tilanteeseensa, erityisesti usea lapsettomuudesta kärsivä pariskunta.

Jos nyt siis tulen kesän aikana luomusti raskaaksi, niin luultavasti kuvittelen sen johtuvan tuosta anopin jättämästä rukouspyynnöstä. Tiedän, se on typerää. Olen typerä.

2 kommenttia: