Eilen tähän aikaan mietin, kuinka hyvin olenkin jaksanut. En ole itkenyt moneen päivään tätä tilannettamme. Olen osannut ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on. Pitänyt katseen kesässä ja kaikessa kivassa mitä se tuo tullessaan, mutta toki joka aamu ensimmäisenä mielessä on tämä tietty asia, samoin kuin illalla nukkumaan mennessä. En ole kuitenkaan antanut sen vallata mieltäni ihan kokonaan vaan olen jaksanut muutakin. Sitten yksi uutinen sai taas koko maailmani murtumaan ja nyt tuntuu taas ettei itkulle tule loppua. Olen ihan voimaton.
Uutinen liittyi tietenkin vauvoihin. Ystäväni, josta en vähään aikaan mitään kuullut, kyseli kuulumisiani. Kerroin tilanteestamme johon ei ole muutosta tullut ja kuinka raskasta tämä kaikki on. Kuinka kaikki raskausuutiset pistää maailmani sekaisin, enkä siksi oikein edes uskalla pitää yhteyttä kaikkiin tuttuihin. Poistin profiilini facebookistakin, koska siellä oleminen sai minut melkein päivittäin itkemään. Se miten vähän väliä joku tuttu kertoi raskautuneensa, jäävänsä äitiyslomalle tai valitti miten rankkaa arki onkaan lapsiperheessä. Olen ollut bookista poissa pari kuukautta ja olen huomannut miten paljon helpompi onkaan hengittää. Ei minua kiinnosta kuulla, kuinka esimerkiksi joku entinen koulukaverini on tullut yllättäen raskaaksi. En siis ollut kuullut tämän vanhan ystävänikään raskaudesta, ja siksi hän halusi sen minulle itse kertoa. Nyt tuntuu vaan pahalta. Ja vaikka kuinka haluaisin olla onnellinen hänen kolmannesta lapsestaan, en vain täydestä sydämestäni pysty siihen. Kerroin tämän ystävällenikin ja hän tuntui ymmärtävän. Itsestäni tuntuu kuitenkin pahalta etten osaa olla onnellinen hänen puolestaan, eihän se hänen vika ole että meissä on vikaa.
Nyt pitäisi vaan taas jaksaa nostaa pää ja katsoa tulevaan, mutta se ei ole helppoa. :(
Voi Kaipaava! Halaus! <3 Niin tuttuja ovat nuo tunteet. Välillä menee ihan kivastikin, mutta sitten kun taas kuulee jonkun raskausuutisen, niin se on taas Pam, niinkuin isku vasten kasvoja. Taas joku muu, miksi ei ikinä me.
VastaaPoistaLohdutukseksi voin sanoa, että nuo tunteet ovat kyllä ihan asiaankuuluvia. Antaa niiden tunteiden tulla, vaikka huono omatunto tulisikin siitä, ettei voi vilpittömästi iloita toisten onnesta. Ei ole mikään pakko hihkua ilosta toisen puolesta, kun toisella on jo moninverroin sitä, mitä itse eniten elämässä kaipaa. Ja hyvä ystävä kyllä ymmärtää sen. Kovasti jaksamista sinulle!
Kiitos Rowan <3 Juuri siltä minusta eilen tuntuikin, kuin joku oli iskenyt päin naamaa. Sanoinkin ystävälleni että väänsit puukkoa rinnassani, mutta onneksi hän ymmärsi. Tänään olen pitänyt itseni kiireisenä, joten mieli on jo hieman parempi.
VastaaPoistaMinä löysin blogisi tänään ja siksi näin myöhään kommentoin täällä...
VastaaPoistaMutta tuttuja tunteita..
Minä opin jo tunnistamaan sen hetken ennen uusia uutisia. Sen oppi tunnistamaan siitä, että huomasi olevansa kevein mielin ja paljon vähemmän surullinen. Aluksi sitä vain luuli olevansa jotenkin paremmin sinut asian kanssa, mutta uutisen tullessa tajusi, että kaikki johtuikin siitä tauosta raskausuutisissa.
Minun kaikki läheiset ihmiset ovat saaneet lapsensa tämän kuuden yritysvuoden aikana yhtä lukuunottamatta. Yhdellä ystävällä on neljä lasta syntynyt reilun kuuden vuoden aikana. Sitten löytyy yhtä-kahta ja kolmea lasta. Löytyy yllätyksiä, löytyy vahinkoja, löytyy tarkoituksella juuri oikealle syntymäkuukaudelle tähdättyjä raskauksia...
Loppuajasta, kun sen oppi tunnistamaan sen tyynen ennen myrskyä, sitä osasi jo arvata mistä suunnasta uutinen tulee. Ei aina voinut tietää, mutta usein arvaukset sattuivat kohdille.
Viimeisen hoidon kohdalla olin varma, että viimeinen naula arkkuun naulattiin, kun läheinen ystävä soitti punktion jälkeisenä päivänä kertoakseen, että miehelle tehdystä sterilisaatiosta huolimatta heille on tulossa neljäs lapsi ja aivan täysin yllätyksenä ja vahinkona. He olivat jo monta vuotta sitten päättäneet, ettei enempää.
Luojalle kiitos siitä, että olin itse hetkeä aiemmin saanut ensimmäistä kertaa hyviä uutisia sillä yksi munasolut oli hedelmöittynyt. Ja meidän kohdalla tämä oli iso uutinen, sillä kahdesta aiemmasta hoidosta ei oltu saatu yhtään hedelmöittyneitä soluja.
Jotenkin minusta tuntui, että meidän mahdollisuus saada se oma vauva meni siinä ihmeraskautumisessa, jonka ystäväni koki. Toisin kuitenkin kävi, vaikken olisi koskaan voinut uskoa.
Toivottavasti teillä matka ei veny mahdottoman pitkäksi. Vaikka tällä hetkellä minusta tuntuu, että minä tarvitsin kaikki ne 6 vuotta lapsettomuutta ja roppakaupalla epäonnistuneita hoitoja kasvaakseni juuri näin vahvaksi ihmiseksi kuin nyt olen, niin toivon silti, ettei muiden tarvitsisi käydä samanlaista taivalta läpi.
Kaikkea hyvää sinulle ja kuten Rowan tuossa ylempänä kirjoitti myös, tunteesi ovat aivan asiaankuuluvia. Niiden käsittely vie askel askeleelta eteenpäin ja jospa se isoin palkinto sitten odottaisi vielä matkan päässä.
Kiitos Silmu kommentistasi ja tervetuloa lukijaksi!
VastaaPoistaLohduttavaa kuulla että koet lapsettomuuden kasvattaneen sinusta vahvemman ihmisen, minulla on tämä lapsettomuuden polku vielä niin alussa, että en pysty vielä kuvittelemaan että joskus kokisin siihen liittyvän mitään hyvää.
Luin blogiasi ja olen enemmän kuin onnellinen teidän puolesta. Kunpa vaan raskaus sujuisi hyvin ja teidän ihan liian pitkä kaipaus päättyisi onnellisesti. <3
Voi ei <3 liian tuttua tännekin! Äitini soitti viime viikolla ja kertoi, että hänen miehensä lapsi saa vauvan loppuvuodesta. Menin hämilleni, en pystynyt kuin nieleskelemään ja olinkin varma että äiti huomasi pahan mieleni. Jotenkin kummasti sain vielä sanottua että sepä kiva. Serkkuni ja hyvä ystäväni kertoivat myös keväällä että saavat vauvan, tuntuu kamalalta että ei pysty iloitsemaan.
VastaaPoistaLiljaelli, tietääkö äitisi tilanteestanne? Oletteko kertoneet siitä miten yleisesti? Kurjia tilanteita sinullakin. :(
Poista