Adoptio on asia, joka on ollut meidän perheessä puheenaiheena usein, mutta vielä emme ole kokeneet sitä ajankohtaiseksi. Olemme siis mieheni kanssa koko yhdessäolomme ajan pitäneet itsestään selvyytenä, että joku päivä meidän perheessä asuu adoptiolapsi. Kun lapsettomuutemme diagnosoitiin, tuntui kurjalta, että en ehkä koskaan saisi kokea raskauden ihanuutta/kamaluutta, mutta asia ei tuntunut kuitenkaan täysin lopulliselta, koska meillähän oli käytössä hoidot ja viime kädessä adoptoiminen.
Nyt kun takana on pari inseminaatiota ja yksi IVF/ICSI, alkaa adoptio pyöriä useammin mielessä. Pari viikkoa sitten keskustelimme aiheesta lauantai-illan ratoksi ja teimme asiasta aikataulun. Aiomme yrittää syksyllä toista koeputkihedelmöitystä, mutta jos se ei nappaa, siirrymme suoraan adoptioon. Sillä hetkellä kun teimme päätöksen, asia tuntui helpolta, kevyeltä, ihanalta ja niin oikealta. Asia tuntui niin selvältä, että melkein teki mieli siirtyä siihen samantien ja jättää hoidot tekemättä.
Päätöksen jälkeen asia on kuitenkin ruennut hieman vaivaamaan mieltäni. En siis ikinä saisikaan olla raskaana. Kantaa uutta elämää sisälläni ja tietää lapseni elämän kaikki vaiheet. Nähdä lääkärissä maatessani ultrassa jotain muutakin kuin munarakkuloita ja tyhjän kohdun. En saisi pitää tuhisevaa nyyttiä sylissäni, elämän ensimmäisistä hetkistä alkaen.
Sen sijaan joutuisin juoksemaan sosiaalitätien arvioitavana useamman vuoden ajan ja olla jatkuvan tarkkailun alla. Joku ulkopuolinen tekisi päätöksen meidän puolesta tai vastaan. Ja jos saisimmekin paperit johonkin maahan vetämään, alkaisi piina, milloin saamme lapsiesityksen, vai saammeko ollenkaan. Ja jos lapsen vihdoin useamman vuoden jälkeen saisinkin syliini, edelleen meitä tarkkailtaisiin.
Tuon tarkkailun varmasti kestäisikin. Ei minulla ole luurankojakaapissa, joten en usko, että mikään saisi sosiaalitätejä antamaan kieltävää vastausta. Ainut mikä asiassa ahdistaa on aika. Jos adoptio toteutuisi vaikka parissa vuodessa, olisi siihen helppo siirtyä hoitojen sijaan. Mutta jos lapsen saaminen kestääkin sen sijaan viisi vuotta, ajatusta on vaikea kestää koska lapsenkaipuu on nyt suurimmillaan. Minusta on typerää että adoptioneuvontaan ei voi mennä samaanaikaan hoitojen kanssa. Toki ymmärrän, että siinä haetaan vain lapsen etua, mutta tuskin kukaan, jolle adoptio on oikeasti selvä vaihtoehto, jättäisi "ottamasta" lasta vain, koska olisikin saanut hoidoilla jo biologisen lapsen.
No mutta, aika näyttää miten meille käy. Asuuko perheessämme ikinä biologisia lapsia, vai vain adoptiolapsia.
Hei, löysin sinut juuri erinäisiä blogeja lukiessani...
VastaaPoistaTäytän syksyn ja hoitojen alkamisen odotuksen lueskelemalla kohtalotovereiden tarinoita. Vaikka kuinka olin päättänyt viettää huoletonta kesää, pyörivät ajatukset päivittäin lapsettomuudessa..
Onko sinulla kaikki mahdollisuudet tulla raskaaksi ja "vain" miehesi simpat heikkoja? -siinä siis oletettu syy lapsettomuuteen.. Oletteko koskaan miettineet adoption vaihtoehtona luovutettujen siittiöiden käyttöä. Silloin saisit mahdollisuuden kokea raskauden ihanuudet /kauhut ja saisitte edes osaksi biologisen lapsen. Asia on tietysti miehelle iso asia, mutta jos adoptio on mahdollisuus, voisiko myös luovutetut siittiöt olla? Ymmärtääkseni joskus miehen heikkojen siittiöiden lisäksi hoitoon otetaan mukaan luovuttajan siittiöitä, jotta hoito onnistuisi paremmin. (Ja luovutettuja siittiöitä käytetään vain yksityisellä..)
Mietin vaan asiaa, sillä meille luovutetut siittiöt on ainoa tie vanhemmuuteen. Mieheltäni ei löydy siittiöitä olleskaan.. Ja hän vastustaa adoptiota, enkä itsekään ole innostunut. Lisäksi aika ja ikämme ei enää suosi adoptiota, vuosien odotuksella..
t. Leppis
Hei Leppis ja kiitos kommentistasi! Ikävä kuulla että teillä on hoidot edessä. :( Ja että huolettoman kesän viettäminen ei onnistu. Asia kulkee mielessä itsellänikin koko ajan vaikkei tahtoisikaan.
VastaaPoistaMeillä tilanne näytti alkuun "hyvältä". Siis siinä mielessä että vikaa olisi ollut vain miehessä. Nyt kun takana on kaksi epäonnistunutta siirtoa, pelkään että suurin vika löytyykin minusta, eli kiinnittymisestä. Ovulaatio tapahtuu itselläni kuitenkin joka kuukausi eikä mitkään tutkimukset ole osoittaneet minussa olevan vikaa. Jatkotutkimukset ja tulevat hoidot kertovat kuitenkin enemmän.
Hoitojen alussa kun näytti että ainoastaan siittiöissä on vikaa, otin lahjasiittiöt puheeksi, mutta miehelleni se tuntui olevan kova paikka. Miten sinun miehesi suhtautuu ajatukseen? Koska hoitonne alkavat?
Toivon sinulle kovasti aurinkoa ja voimia tähän hetkeen sekä tulevaan syksyyn! Toivottavasti ette joudu läpikäymään pitkää hoitotaivalta.
Hei,
VastaaPoistaSyyt lapsettomuuteen ovat niin salaperäisiä, ettei mistään voi olla täysin varma. Toivon todella, että tutkimuksissa ei tule mitään uusia ongelmia teidän matkaan.
Meidän tie on kulkenut reilun vuoden yrittämisen jälkeen lääkerin puheille viime syksynä. Heti tutkittiin myös miehen spermanayte. Eka tulos oli kova isku vasten kasvoja, kun näytteessä ei ollut yhtä ainutta simppaa. Heti silloin meille kerrottiin vaihtoehtoja, vaikka samalla lääkäri loi toivoa, että toinen näyte voi olla parempi. -ei ollut. Seuraavaksi oli edessä miehen tutkimukset ja kuukausien jälkeen varmistui, ettei kiveksissäkään ole aineksia isäksi.
Alkuun mieheni vastusti luovutettujen siittiöiden käyttöä. Hän koki vieraaksi ajatuksen, ettei lapsessa olis mitään hänestä. Emme juurikaan puhuneet asiasta tutkimusten aikana. Odotimme aina yhden vaiheen eteenpäin ja toivoimme, ettei lahjasoluja tarvittaisi. Kun viimein tieto siittiöiden puutteesta varmnisui, olin aika epätoivoinen. Mutta mieheni olikin miettinyt asiaa itsekseen ja olikin suostuvainen luovutettuihin. Ei asia heti ollut selvää, mutta lopulta hän totesi, että kun minulle lapsen saanti on tärkeää, haluaa hän antaa sen mahdollisuuden. Asiasta ollaan puhuttu paljon yhdessä sekä lääkärin ja psykologin kanssa. Mieheni on saanut vastauksia kysymyksiinsä ja uusia näkökulmia asiaan. Ja nyt olemme päässeet yhteiseen päätökseen. Hoidot alkavat syksyllä, elo-syyskuussn, Inseminaatio tehdään luonnolliseen kiertooni.
Joten syksyä odotellan, vaikka pitäisi kesästä nauttia...
Leppis
Oli varmaan kova isku teille molemmille kuulla ettei siittiöitä ole ollenkaan. :( Mutta hienoa että miehesi antoi lahjasiittiöille mahdollisuuden, se ei ollut varmasti helppo päätös.
VastaaPoistaOli muuten kiva kuulla jonkun suht samassa tilanteessa olevan mietteitä, koska tuntuu että suurimmalla osalla bloggaajista lapsettomuuden syy on muualla kuin miehessä.
Tämä on kokonaisuudessaan niin vaikea asia, mutta on mukava kuulla että olette saaneet avuksi myös ammattilaisten mielipiteet. Mekin olemme muutaman kerran miettineet että asiasta olisi hyvä keskustella psykologin kanssa, mutta vielä emme ole päässeet sellaisen juttusille.
On totta, että useimmissa blogeissa lapsettomuuden syy on naisessa. Olen yrittänyt löytää lahjasoluja käyttävän blogin, mutta toistaiseksi onnistumatta.
VastaaPoistaPsykologin tapaaminen oli meille pakollinen, mutta todella tarpeellinen, ennen hoitosuunnittelua. Mun mielestä jonkunlainen keskustelu pitäisi olla kaikilla lasta suunnittelevilla. Ihan luomuna lasta yrittävillekin.. Ei olis yhtään haitaksi.. Mutta lahjasoluja käyttäville se on todella tärkeä, kun mietitään elämää tulevan lapsen kannalta.
Joten suosittelen keskustelua ammatti-ihmisen kanssa. Häneltä saa erilaisia näkökulmia ja meillä ainakin miehen oli vaikea uskoa asioita minun sanomana. Paremmin ymmärsi, kun joku ammattilainen sanoi saman asian. :) Ja on hyvä, kun joku kyseenalaistaa omia pinttyneitä käsityksiä.
Leppis
Heippa! Nyt on pakko laittaa oma kommentti,vaikka en yleensä blogeja kommentoikaan. Me ollaan kokeiltu kerran luovutettuja siittiöitä. Mies oli niihin suostuvainen,koska muuta keinoa ei enää ole adoptiota lukuunottamatta. Meillä vika on miehessä,spermassa ei siittiöitä,kiveksistä löytyy. Kolme icsitä ollaan käyty läpi,enempään en suostu. Passeja ei päästy koskaan kokeilemaan,koska alkiot ei selvinnyt kertaakaan sulatuksesta. Mieheltä on otettu siittiöt aina biopsialla kiveksistä. Nyt toimenpide on tehty niin monta kertaa hänelle ettei enää voida tehdä.
VastaaPoistaEnsimmäinen kerta ei luovutetuilla onnistunut,viikon päästä uus yritys. On tuo inseminaatio vaan niin helppoa vertaa icsitä. Etenkin kun se voidaan tehdä minulla luonnolliseen kiertoon. Ainut huono puoli on raha,reilu 500e menee joka kerta. Meillä on paperit myös kansainväliseen adoptioon vetämässä ja neuvonta alkaa syksyllä,ellei nyt muutamasta inssistä tärppää. Meille adoptio on seuraava selkeä vaihtoehto ja se on iän puolesta aloitettava,jos mielii muutaman vuoden ikäisen lapsen saada..
Sienna :)
Hei Sienna! Tuntuu tosi kurjalta teidän vuoksi. :( Turhaa käydyt hoidot kaikkine tunteineen ja rahanmenoineen ei ole ikinä helppoja jaksaa. Toivotaan että seuraava inssi onnistuu! Kerrohan sitten kuinka kävi. :) On kyllä totta miten "helpolta" se tuntuu kun on kokenut myös rankemmat hoidot. Miten teillä onnistui adoptioneuvontaan meneminen samaan aikaan hoitojen kanssa? Meille ainakin Pelastakaa Lapset Ry:llä sanottiin että ne sulkevat toisensa pois ja voidaan olla yhteydessä kun päätetään lopettaa hoidot.
VastaaPoistaMoikka! Ei me mennäkään neuvontaan samaan aikaan hoitojen kanssa. Ennen neuvontaa kokeillaan vielä muutama inssi. Sit saa luvan olla jos ei onnaa. Toisaalta insseissä on helppoa käydä, että vois käydä vaikka kuinka monta kertaa,mutta aika juoksee ja neuvonta on pakkokin jo kohta aloittaa miehen iän takia. Ja toisaalta ei viitti " tuhlata" rahaakaan hoitoihin kun takuuta onnistumisesta ei ole, vaikka musta ei oo vikaa löytynytkään. Kansainväliseen adoptioon menee kuitenkin n. 10 000e.. Säästettävä nekin rahat on. Kelalta saa takas hyvitystä vasta sitten kun lapsi on tullut jo kotiin.
VastaaPoistaNo,voihan se olla et onnistutaan inssillä. Ja tähän mä uskon enemmän kun koeputkeen,koska ei oo mitään hormoneita sotkemassa elimistön toimintaa..saapi nähdä kui meidän käy. Joskus ens vkon alkupuolella on seuraava inssi,luulisin. Toivottavasti ovulaatio ei satu ens lauantaille,koska labra on sillon vielä kesäsulussa. Turhauttavaa,jos menee kierto hukkaan..jaksamista sullekin hoitoihin! Tämä tie on niin raskas kulkea..
Sienna :)
Meillä minä olen ollut se joka on ottanut puheeksi adoption moneen otteeseen. Mieheni uskoo hoitojen onnistumiseen, eikä pysty ajattelemaan adoptiota vasta kun se olisi oikeasti ainoa tie saada lapsi :/ Toisaalta itse haluaisin kokea juuri sen raskauden ja synnytyksen. (Jos haluat lue blogistani hoidoistamme http://haaveenahelmi.blogspot.fi/).
VastaaPoistaToivon teille todella paljon onnistumista <3
Liljaelli
Kiva Liljaelli että olet eksynyt lukemaan juttujani! :) Kurjempi juttu, että teillä on sama tilanne kuin meillä. :( Kävinkin jo eilen tutustumassa blogiisi ja sait minusta ensimmäisen lukijasi! Kaikkea hyvää teillekin. <3
Poista