tiistai 31. heinäkuuta 2012

Alkioiden viljely aika

Kesäloma on nyt takana ja edessä odottaa opiskelujen alkaminen ja tulevat hoidot. Olen pitkin kesää pyöritellyt päässäni sopivinta ajankohtaa uudelle koeputkihedelmöitykselle, vaikka opintojen aikataulu sen lopulta määrittääkin. On vaan niin malttamaton olo, että haluaisin tietää mitä parin kuukauden sisällä tapahtuu. Olen varmaan maailman huonoin ihminen elämään hetkessä.

Yksi asia mitä olen kovasti pohtinut on alkioiden viljely aika. Meillä on takana vasta yksi IVF/ICSI, jolloin tuore- ja pakastesiirto tehtiin neljäntenä päivän. Alkioiden pitkää viljelyä käytetään tavallisesti vasta, kun taustalla on toistuvia epäonnistuneita hoitoja, mutta siltikin mietin voisiko meillä sitä kokeilla jo seuraavassa hoidossa. Meillä kuitenkin saatiin aikaan 6 alkiota, joista vaan kahden siirto onnistui, koska sulatusvaiheessa menetimme loput. Ymmärrän, että pitkässä viljelyssä on mahdollista, että pakkaseen ei välttämättä saada yhtään alkiota, mutta eipä toivokaan siinä tapauksessa pääse nousemaan liian korkealle.

Minua kiinnostaisikin tietää, onko blogiini eksyneillä millaisia kokemuksia pitkästä viljelystä. Toistaiseksi tiedän että Nappi on onnistuneesti plussannut blastokystin siirrosta, mutta muutkin onnistumiset/epäonnistumiset luonnollisesti kiinnostavat.

7 kommenttia:

  1. Meillä tehtiin jo ekassa iff:ssä pitkä viljely. Tuoresiirrosta plussasin,mutta se meni kesken ja pakastetut eivät myöskään tuottaneet tulosta.

    Ilkikurimus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten/miksi teillä Ilkikurimus päädyttiin heti pitkään viljelyyn?

      Poista
  2. Täytyypä sanoa että en tiiä, en tullut kyselleeksi asiaa vaan tyydyin vain ilmoitukseen. Oiskohan mahdollisesti ollut se että munasoluja kerättiin aika monta, joten tulikohan sen takia tarve löytää ne jotka kestivät pisimpään.

    Ilkikurimus


    Iff=ivf

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sinun olettamus kuulostaa kyllä aika järkeenkäyvältä. Kiitos sinulle:)

      Poista
  3. Meillä mietittiin pitkää viljelyä ihan käytännön syistä. juhannus meinasi osua siihen väliin ilkeästi. Loppujen lopuksi mentiin 2 päivän viljelyllä, ehdittiin ennen juhannusta, ja hyvä niin koska meidän klinikalla (kunnallisella puolella) ei olisi blastokystien pakastus onnistunutkaan. Nyt on pakkasessa vielä 8 alkiota, jos niille ikinä tulee tarvetta :)

    VastaaPoista
  4. Meille tehtiin pitkä viljely heti ensimmäisellä kerralla TAYS.ssa. Emme saaneet pakkaseen mitään ja kaksi siirrettiinkin 5.soluisena ja 1,5pisteluokituksen saaneena :/. Alkuun olin vihainen, miksi siirsivät niin myöhään. Jos alkioiden olisi ollut parempi kasvaa kohdun lämmössä? Nyt ajattelen, että ehkä näin oli parempi. Nähtiin heti ensimmäisellä kerralla että jotain täytyy tehdä, niimpä meillä vaihdetaan seuraavan kerran kokeilumielessä uuteen lääkkeeseen, jospa se parantaisi laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuntua turhauttavalta että ette saaneet pakkaseen mitään, mutta se oli kuitenkin varmasti parempi niin, kuin että pakkasessa olisi ollut paljon "huonoa" tavaraa, jotka eivät sitten kuitenkaan olisi kasvaneet. Eli se turha toivo jäi kärsimättä. Me taas kuvittelimme saavamme suurperheen, koska pakkaseenkin meni ne viisi, mutta toisin kävi. No mutta, huomenna lääkärissä selviää varmasti enemmän.

      Poista