Olen nyt monena päivänä miettinyt millainen odottaja olisin, jos olisin tullut raskaaksi helpolla. Olisiko tämä raskausaika helppoa ja ihanaa, vai olisiko minulla yhtä paljon kysymyksiä silloinkin?
Nyt minä tarkkailen jokaista suupalaani vainoharhaisesti: Onko liha tarpeeksi kypsää? Onkohan kasvikset varmasti kunnolla pestyjä? Onko rahkajälkiruoka tehty pastöroituun vai pastöroimattomaan maitoon?
Ulkona liikkuessani pelkään koko ajan kaatumista. Siksi ostin kenkiin kiinnitettävät liukuesteet. Olen lisäksi varma, että koulumatkalla joku törttö aiheuttaa minulle liikenneonnettomuuden niin, että saan keskenmenon.
Voiko käyttämäni lääke tulehdukseen ollakin vaarallinen? Miten sitä
käytetään paikallishoitona kun raskaana ollessa ei saa käyttää
asetinta?
Voinko värjätä tukkaani? Entä miten tulisi toimia meikkaamisen suhteen?
Kissanvessaa en ole uskaltanut siivota, muuta kuin hengityssuojaimen kanssa. Tosin olen varma, että minun tuurilla olen saanut toksoplasmoosin jo raskauden alkumetreille, siksi kävin verikokeessakin.
En uskalla kertoa raskaudestani edelleenkään kenelläkään ja yritän peitellä kasvanutta alavatsaani ylisuurilla vaatteilla.
Tiedän, että monet pitävät minua hulluna. Nyt pitäisi osata jo hieman huokaista ja nauttia. Ei tee vauvallekaan hyvää, että itken joka päivä. Mutta miten se onnistuu? Miten pitkään lasta toivoneet osaavat ottaa raskausajan rennosti? Vai osaavatko ollenkaan?
Voin antaa täältä vain lapsettoman kommenttia, mutta olen niin mukanasi raskaudessasi : ) Koita hengähtää, opettele hieman rentoutumaan ainakin tietoisesti vaikka et siinä niin onnituisikaan. Iloitse tilanteestasi, vaikka huoli helposti kalvaa. Kaikki on mennyt hyvin nyt tähän asti, positiivisena päivä kerrallaan eteenpäin. Paljon haleja!!
VastaaPoistaIhana Blueberry <3 Pitää vaan yrittää ottaa rennommin.
PoistaJoo tutulta kuulostaa. Ite oon noita aivan samoja juttuja miettinyt ja mietin edelleen :D Ja voin kertoo että meillä mies on melkein pahemmin ressaaja kun minä. Se ajaa autolla alle rajotusten, ettei vaan tuu kolaria. Se pitää mua aina ulkoillessa hihasta kiinni, etten kaadu. Se muistuttaa aina vitamiineista ja laittaa juomaan vettä. Se ei anna hyppiä, pomppia tms. Se ei anna leikkiä koiran kanssa...
VastaaPoistaMä olen saanut Maria sun blogista taas sellaisen kuvan, että otat tosi rennosti tuon raskauden! Mutta ei kai sitä ikinä tiedä oikeasti mitä muiden pään sisällä liikkuu. :D Mun mies on kans aika kova huolehtimaan minusta ja pikkuisesta <3 Tarraa myös tiukasti kädestä kiinni kun on liukasta, varoittelee liian rankoista lumitöistä jne. Ihanaa kyllä kun mies on niin mukana raskaudessa niin sinulla kuin minullakin. :)
PoistaVoi, kuulostaa niin tutulle... Onkohan sellaista juttua jota en olisi jo pelännyt? Itseäni on ihan vasta viimeisenä parina viikkona helpottanut kaksi asiaa: a) se, että vauva liikkuu ja b) se, että jos vauva syntyisi nyt, voisi se jo hyvässä hoidossa selvitä hengissä. Tsemppiä kovasti mateleviin viikkoihin. Suurimmassa osasssa raskauksista, jotka ovat kestäneet noin pitkälle, kaikki menee hyvin :)
VastaaPoistaNo toivottavasti minäkin opin relaamaan edes jossain vaiheessa raskautta! Tämä taitaa kuitenkin olla itselläni ainutkertainen juttu, joten kiva kai siitä olisi edes vähän nauttiakin. Uusiin hoitoihin tuskin enää ikinä haluan. Kovasti tsemppiä sinunkin odotukseen!
Poista