keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Lapsettomuusähky

Lapsen hankkiminen on täyttänyt elämäni viimeisen vuoden aikana lähes kokonaan. Olen juossut eri hoidoissa ja kotona ollessani lukenut aiheesta ihan liiankin paljon. Melkein kaikki seuraamani blogit käsittelevät lapsettomuutta ja luen niitä lähes päivittäin. Myös telkkarista tulleet aihetta käsitelleet ohjelmat olen katsonut kaikki. Olen pakkosyöttänyt itseäni aiheella jo pidemmän aikaa mutta nyt tuntuu että se saa riittää. En enää jaksa aihetta.

Olen huomannut että viime päivien aikana en ole ensimmäisenä herätessäni ajatellut asiaa. Sen sijaan olen noussut ylös reippaana ja lähtenyt ulos. Ensin ulkoiluttamaan kissaani ja sen jälkeen juoksulenkille. Aamupala venyy monesti puoleen päivään, mutta entäs sitten. On ihanaa kun saa nukkua pitkään, lähteä reippaalle lenkille ja syödä sitten hitaasti aamupala/lounas. Lukea sitten päivän lehti ja vaan olla. Olen ollut kohta vuoden kotona, mutta nyt vasta osaan nauttia siitä.

Huomaan että entistä enemmän luen blogeja jotka käsittelee muuta kuin lapsettomuutta. Ja kun joku lapseton bloggaaja plussaa, olen siitä aidosti onnellinen. Tykkään seurata miten kenenkin raskaus etenee. Olen pitkästä aikaa jotain muutakin kuin katkera ja surullinen. Tiedän toki, että jos joku tuttavani plussaa heti tai vahingossa, se uutinen saattaa upottaa minut, mutta nyt en halua pelätä sitä. Haluan nauttia elämästä, haluan elää sitä

Huomaan myös odottavani syksyssä enemmän opiskelujen alkua kuin tulevia hoitoja. Siksi on kai järkevää jättää aihe kesäksi hyllylle. Netistä tilaamani kirja, Ei kenenkään äiti, saa jäädä kesälomaksi kotiin. Samoin aion jättää syksyyn Yle Fem:iltä tulevan sarjan katsomisen.

Nyt minä haluan olla iloinen, hymyillä, nauraa ja olla enemmän oma itseni.

2 kommenttia:

  1. Niin sitä vain siirtyy surunsa käsittelyssä vaiheesta toiseen, vaikka synkimpinä aikoina siihen ei uskokaan. Paljon tsemppiä ja aurinkoa kesään!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Illusia! Ihmettelin tosiaan jossain vaiheessa kun luin eri blogeja, että miten kukaan voi kyllästyä tähän aiheeseen, mutta näin tosiaan käy varmaan jokaiselle jossain vaiheessa. Iloa ja hyvää mieltä sinulle Illusia tähän ja tuleviin päiviin! Nautitaan kesästä oikein kunnolla! :)

    VastaaPoista