maanantai 29. lokakuuta 2012

Kotona

Olen nyt kotona, sairaslomalla tämän ja huomisen päivän, jotta saisin vatsani jotenkin siedettävään kuntoon. Vatsa on vieläkin kamalan turvonnut ja sitä vihloo säännöllisesti, mutta taidan tarvita lomaa kuitenkin enemmän henkiseen toipumiseen, että saan itkeä suurimman tuskani pois rauhassa kotona.

Eilen katselin profiiliani peilin edessä ja tajusin, että vatsani on suurempi kuin ennen punktiota. Heti punktion jälkeen se laski ja sain omat housuni jalkaan, vähän kuin olisin käynyt synnyttämässä (tavallaan kävinkin), mutta nyt ei ole taas toivoakaan housujen mahtumisesta jalkaan. Paino ei ole kuitenkaan noussut, mikä on mielestäni outoa, koska näytän valaalta. Viime hoidon jäljiltä kilojakin tuli pari lisää, mutta nyt ne on tosiaan pysynyt poissa, näytän kuitenkin suuremmalta kuin viimeksi. Valaalta edelleen.

Tästä viikosta tulee rankka. Asiaa ei helpota se, että mieheni lähtee matkalle keskiviikkona ja palaa vasta lauantaina. Jotenkin täytyy vaan jaksaa olla ilman häntä. Onneksi minulla on kuitenkin kotona pieni rakas kissani, joka kyllä pitää huolen että nousen sängystä ajoissa enkä ole ihan niin yksinäinen.

 Ilopillerini <3

2 kommenttia: