Hyvä päivä

Tänään oli hyvä päivä. Hyvän tästä päivästä teki se, että jäi hyvä mieli lääkärikäynnistä. Puhuttiin PAS:sta ja kolmannesta ICSI:stä. Alan tikuttamaan ovulaatiota torstaina ja jos siinä plussaan niin alkion siirto on sitten alkuviikosta. Luottoa alkioiden sulatuksesta selviämiseen ei juurikaan ole, mutta varmasti se kuitenkin kirpaisee jos saammekin puhelinsoiton ettei mikään niistä selvinnyt.

Lääkärimme kertoi, että uusimmat tutkimukset suosittaa pelkästään pakastesiirtoja, että jossain päin maailmaa tuoresiirtoja ei enää tehdäkään. Jossain vaiheessa kuulemma suomessakin saatetaan siirtyä pelkkiin pakastesiirtoihin. Saa nähdä.

Lääkäri oli myös aika reilu kun otti itse puheeksi, että kirjoittaa meille reseptit tälle vuodelle, että saadaan seuraavat hormonit lääkekaton piikkiin. Sanoi vielä kirjoittavansa sen verran reilut määrät niihin, ettei varmasti lopu kesken. Jei.

Tuttu juttu

Pohjaton suru löysi minut taas. Viime päivien aikana itku onkin sitten taas ollut todella herkässä. Tällä hetkellä tähän lapsettomuuteen ei osaa taas muuten suhtautuakaan kuin itkemällä.

Joka ilta kaivaudun rakkaani kainaloon ja unohdan muun maailman. Saan itkeä hänelle niin paljon kuin jaksan ja hän jaksaa lohduttaa. Rakkaani sanoo että kaikki kyllä järjestyy, mutta minun pitää vaan vielä jaksaa odottaa. Nyt vaan taas tuntuu niin lopulliselta tämä kaikki.

Jotenkin naurettavaa miten ajatukset ja mieli kulkee tässä asiassa samaa rataa uudestaan ja uudestaan. Aina välillä asian kanssa pystyy elämään, mutta välillä vajoaa ihan pohjalle. Nyt olen taas pohjalla.

3. ICSI toteutetaan varmasti, jos ei tämän vuoden puolella niin heti alkuvuodesta kuitenkin. Reseptit aion kyllä saada jo tämän vuoden aikana, jotta saamme ne lääkekulukattoon. Ensi viikolla mennään tapaamaan lääkäriä ja tarkoitus on puhu PAS:sta mutta otan puheeksi myös kolmannen hoidon. Klinikalle aikaa varatessani sain puhua myös biologin kanssa. Ne kolme pakkasessa olevaa alkiota on kaikki laboratoriomääritelmällä kohtalaisia. Eli ei hyviä eikä huonoja. Aikataulussa ja normaaleja, muttei siltikään saaneet edes hyvän leimaa. Viimeksi hyvätkään eivät selvinneet sulatuksesta, miksi siis nyt nämäkään selviäisivät?

Kolmas kerta toden sanoo?

Vaikka minä niin vannoin että viime ICSI saa jäädä viimeiseksi. Vaikka meillä on edelleen ne kolme alkiota pakkasessa. Silti mietin jo nyt, että pitäisikö hommaan lähteä vielä kolmannen kerran. Ihan suoraan sanottuna mietin asiaa eniten kulujen kannalta. Jos vielä tämän vuoden puolella tehtäisiin homma kerran, saataisiin lääkkeet käytännöllisesti katsottuna ilmaiseksi. 700 euron säästö tulisi lääkkeistä, mutta toki hoito itsessään maksaisi edelleen sen pari tuhatta. Jotenkin vaan pelottaa, että jos tämän hoidon jälkeen luovutetaan, saattaisin katua sitä myöhemmin. Mutta entä jos aina vaan tuntuu että seuraava hoito kyllä tärppää eikä osaa lopettaakaan ajoissa? Olenko valmis kaikkeen vielä yhden kerran?
En tiedä.