Rakenneultra ja 5. neuvola

Viime viikon keskiviikkona meillä oli kauan odotettu rakenneultra. Pikkuisella oli silloin viikkoja kasassa 21+1 mutta vastasi viikkoja 21+4. Kaikki näytti olevan muutenkin kunnossa. Yksi kohokohdista oli kun hän vilkutti iskälle ja äidille <3 <3

Tänään viikkoja tuli täyteen 22. Eilen oli 5. neuvola ja saimme sydänäänet vihdoin kuulumaan oikein ja kunnolla ne tällä kertaa kuuluikin! Kohdun kasvu pysyi edelleen keskellä käyrää mutta painoa oli tullut kolmessa viikossa taas yli 2 kg! Nyt raskauskiloja on tullut yhteensä 7. En ole kuitenkaan sen suuremmin herkutellut ja liikuntaa olen lisännyt, joten kaikki on siltä osin kuitenkin ok.

Hemoglobiini oli laskenut edelleen rautakuurista huolimatta ja oli enää 107. Vointi on kuitenkin ihan hyvä, joten vielä siitä ei suuremmin huolestuttu.

Kaikki siis toistaiseksi niinkuin pitääkin. <3

4. neuvola

Tänään käytiin neljättä kertaa neuvolassa. Viikkoja tuli tänään täyteen 19 eli 20. raskausviikko alkaa! Aika on mennyt kyllä todella nopeasti.

Kuten vähän pelkäsinkin, paino oli noussut hieman liikaa...2,5 kg neljässä viikossa eli yli 600 g viikossa. :/ Sain siitä vähän palautetta, mutta myönsin myös kiltisti herkutelleeni viime aikoina ihan liikaa. Ensi neuvolaan onkin sitten hyvä vähän tiukentaa otetta, josko vaikka saisi painon pysymään näissä tämän päiväisissä lukemissa. Edessä on muutaman viikon kuluttua kuitenkin sokerirasituskin niin on pakko korjata ruokavaliota siihen mennessä.

Hemoglobiini oli laskenut 146:sta 116:sta, eli lisäraudan tarvetta on.

Kohdunpohjan korkeus mitattiin ensimmäistä kertaa ja se oli juuri oikealla käyrällä. :)

Mutta sitten ne sydänäänet...no, tällä kertaa ne kuului vähän aikaa, suht selvästi vielä, mutta sitten ne taas katosi, sykelukema oli noin 134 eli ihan normi. Neuvolatäti arveli, että kohtuni on niin taaksepäin kalleellaan, että se hankaloittaa äänien kuulemista. Enkä tietenkään kuollaksenikaan muista, että sanoiko klinikan lääkäri esim. istutusta tehdessä että kohtuni on taaksepäin kallellaan, ehkä. Täytyy varmaan tarkistaa, josko olisin kirjoittanut asiasta niihin aikoihin jotain.

Rankka päivä

Eilinen päivä oli rankka. Oikeastaan rankka on lievä ilmaisu, koska päivä oli kamala.

Meillä oli viikko sitten neuvola (15+0) jolloin neuvolatätimme ei saanut vauvan sydänääniä juurikaan kuulumaan. Eilen sitten kävimme ohi mennessämme kysymässä josko voitaisiin kokeilla kuuntelua uudelleen ja sopihan se. Ikäväksemme sydänäänet ei kuitenkaan kuuluneet. Emme kuulleet edes yhtä lyöntiä. Neuvolatäti koetti olla rauhallinen, mutta kun toinenkaan doppleri ei antanut pihaustakaan vauvastamme, alkoi huoli paistaa hänenkin kasvoiltaan. Lopulta hän kertoi, että kyllä näillä viikoilla (16+0) pitäisi äänten jo kuulua. Minä luonnollisesti väkersin jo itkua ja yritin ajatella itseni jonnekin ihan muualle.

Tulimme siihen tulokseen, että lapsen tila on saatava selville mahdollisimman nopeasti. Neuvolasta soitettiin sairaalalle, mutta he eivät nähneet asiaa niin akuuttina että olisivat suostuneet ottamaan meitä vastaan päivystysaikana. Lähdimme siis kotiin sillä tiedolla, että saamme vasta seuraavalle päivälle ajan gynekologille ja tiedon vauvan voinnista. Olimme olleet kotona noin tunnin kun neuvolantäti soitti ja ehdotti yksityistä klinikkaa. Häntä itseäänkin oli asia jäänyt niin kovasti kalvamaan, että hän oli ottanut selvää aukiolevista paikoista. Soitin klinikalle ja sain kuin sainkin ajan vielä samalle päivälle. Tosin lääkärillä ei ollut enää varsinaisia aikoja vaan hän lupasi ottaa meidät ylimääräisinä ja odottaa noin puolisen tuntia kun ajoimme kaupunkiin.

Lääkärille päästessämme ja ultrauksen alkaessa en voinut edes ajatella pahinta mahdollista vaan kuvittelin itseni taas jonnekin ihan muualle. Meidän onneksemme pikkuinen oli kuitenkin aivan kunnossa! <3 Sydän löi normaalisti, hän liikkui kovasti ja oli kasvanut hienosti sitten viime näkemän. Rankka päivä sai siis onnellisen lopun ja saimme jopa jo tietää pikkuisemme sukupuolen. :) Syy siihen miksi sydänäänet eivät neuvolan koneelle kuuluneet ei kuitenkaan selvinnyt. Istukkakin kun on takana.


Olen jo jonkin aikaa miettinyt tämän blogin kohtaloa. Sitä, että kirjoitanko raskausajasta mitään, koska en kuitenkaan näe siihen varsinaista tarvetta. Alun perin perustin tämän blogin paikaksi jossa voin purkaa lapsettomuutta ja hoitoja kohtalotovereille, enkä siksi koe järkeväksi hehkuttaa onneani täällä. Nyt tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan kaikesta huolimatta jakaa täällä sellaisia kokemuksia, joita ehkä muutkin raskaana olevat joutuvat miettimään. Esimerkiksi juuri sitä, jos sydänäänet ei kuulukaan näin pitkillä viikoilla. Kenenkään mieltä en kuitenkaan halua pahoittaa ja siksi en jaa ultra- tai masukuviani.