Kyyneleitä

Tänään olen vuodattanut paljon kyyneleitä, niin onnen kuin surunkin. Onnen kyyneleet tulivat ensin ultrassa, sitten kotimatkalla. Surun kyyneleet äsken kun luin seuraamiani blogeja joissa ei vielä olla samassa tilanteessa kuin missä itse olen. Olen niin pahoillani kaikkien lapsettomien puolesta. ;(

Mutta aamulla meillä siis oli se kauan odotettu np-ultra. Jännitys ja pelko olivat kauhean kovat niin minulla kuin miehellänikin, mutta eläväinen kaveri siirsi pelkoa ainakin toistaiseksi. Pikkuinen oli kasvanut hyvin ja vastasi viikkoja 11+5. Pituutta oli kertynyt 48 mm ja niskaturvotusta oli 0,88 mm. Kaikki siis tällä hetkellä kunnossa. Toki odotellaan vielä verikokeiden tulokset, mutta toistaiseksi voimme huokaista helpotuksesta. Elokuuhun on kuitenkin vielä niin pitkä aika. Voi kunpa rakas jaksaisit kasvaa ja saisimme sinut kunnossa syliimme! <3

1. neuvola

Tänään meillä oli kovasti odotettu ensimmäinen neuvola. En pystynyt koko aamupäivänä tekemään juuri mitään, koska homma jännitti minua niin paljon. Käynti oli kuitenkin ihan normaalia jutustelua ja papereiden täyttelyä. Viikkoja terkkari laski olevan 9+2. Sydänääniä ei yleensä vielä tässä vaiheessa kuunnella (koska harvemmin heidän laitteellaan ne kuulemma kuuluvat) mutta pyynnöstäni kokeiltiin kuitenkin. No, mitäänhän ei sitten kuulunut, mutta silti olen yllättävän luottavaisella mielellä. Turha kai sitä on etukäteen murehtiakaan. Niin kai se kuitenkin loppujen lopuksi menee, että jos äiti on luottavainen niin lapsikin voi paremmin. Ainakin toivon niin.