Sokerirasituksen jälkeen

Menin aamulla kahdeksaksi terveyskeskukselle sokerirasitukseen. Oli jo valmiiksi kova nälkä ja suurena aamupalan ystävänä tiesin ettei tyhjällä vatsalla liikenteeseen lähtemisestä voi seurata hyvää. Sokerilitku oli mielestäni kuitenkin hyvää, vähän kuin todella makeaa vadelmamehua, eikä sen alas saaminen tuottanutkaan mitään ongelmia.

Vajaan tunnin odottelun jälkeen olin varma, että oksennan. Päässä pyöri ja tuntui että pyörryn. Selvisin kuitenkin toiseen verenottoon ilman oksennusta ja sitten piti odotella vielä toinen tunti. Ihme kyllä, olo helpotti ja ajattelin, että tämähän sujui kivuttomasti, en ymmärrä mitä valittavat kyseisestä hommasta. Kolmannen verikokeen jälkeen kuitenkin taas sumeni. Onneksi kuitenkin olin jo kotona ja sain syödä! Ruoka ei kuitenkaan juurikaan maistunut ja päätin unohtaa kouluun lähdön tältä päivältä. Eihän siitä mitään olisi tullutkaan, että olisin siinä tilassa hypännyt autonrattiin ja ajanut 70 kilometriä. Sen sijaan kaivauduin peiton alle ja nukuin. Ja nukuin ja nukuin. Muutaman tunnin unien jälkeen ruoka maistui taas, mutta olen kyllä ollut koko päivän vähän sekaisin. Nyt siis ymmärrän mitä tuo sana sokeriRASITUS tarkoittaa. Minun elimistölleni se ei ainakaan sopinut. Tarkoittaako tuo nyt sitten sitä, että sokereissa on jotain vikaa kun elimistö niin voimakkaasti reagoi, selviää ensi viikolla.

Yhden positiivisen asian löydän kuitenkin tästä päivästä. Pikkuinen, joka on ollut nyt pari päivää vähän oudon hiljainen on tänään myllertänyt senkin edestä. Taisipa hän tykätä siitä sokerilitkusta ja äidin lepopäivästä. <3