Viimeinen vapaa

Tänään annoin itselleni luvan nukkua pitkään. Heräsin lopulta siihen kun kissa härkki tassullaan naamaani. Suunnattiin ulos raikkaaseen syksyilmaan. Rakastan syksyä. <3

Aamupalan nautin hetki sitten, kaikessa rauhassa niinkuin olen vuoden aikana tottunut. Ensi viikolla pitää taas totutella normaaliin arkirytmiin, aikaisiin aamuherätyksiin ja siihen että päivällä on joku aikataulu. Olisipa jo maanantai!

Syksy tarkoittaa myös hoitojen jatkumista. En ole vielä ottanut yhteyttä klinikkaamme, en jaksaisi ajatella koko asiaa. Syy siihen on yksinkertainen: hoitojen jatkuminen tarkoittaa taas siirtymistä pimeän puolelle. Tiedän että saan itkeä taas lähes joka päivä. Pistoksia, kipuja, stressiä, ehkä epäonnistumistakin. Ja sitä ahdistuksen ja epätietoisuuden tunnetta en jaksaisi. Nyt kun tilanne on muutenkin toinen. En voi enää jäädä sänkyyn murehtimaan koko päiväksi, nukkua pois pahaaoloa. Jatkossa pitää jaksaa nousta vaikka jäisikin mieluummin vällyjen väliin. Toisaalta se on parempi, on muutakin elämää kuin lapsettomuus. Toisaalta kaikki hoitoihin liittyvä on ollut turvallista vastaanottaa kotona käsin.

Tällä kertaa aion kuitenkin ottaa hoidot eritavalla kuin viimeksi. Nyt annan itselleni luvan unelman toteutumiseen. Kesällä jo mietin uskaltaisinko ostaa lapselle ensimmäisen vaatteen. Syksyllä aion sen tehdä. Entä sitten jos emme onnistukaan. Siinä vaiheessa olen kuitenkin niin pohjalla että tuskin yksi potkupuku enää voi tilannetta pahentaa.

Mieli myllertää pohjalta pilviin enemmän kuin milloinkaan. Vatsanpohjaa kutkuttaa kaikki tuleva. Toivoa on taas ilmassa.

Lapsettomuusähky

Lapsen hankkiminen on täyttänyt elämäni viimeisen vuoden aikana lähes kokonaan. Olen juossut eri hoidoissa ja kotona ollessani lukenut aiheesta ihan liiankin paljon. Melkein kaikki seuraamani blogit käsittelevät lapsettomuutta ja luen niitä lähes päivittäin. Myös telkkarista tulleet aihetta käsitelleet ohjelmat olen katsonut kaikki. Olen pakkosyöttänyt itseäni aiheella jo pidemmän aikaa mutta nyt tuntuu että se saa riittää. En enää jaksa aihetta.

Olen huomannut että viime päivien aikana en ole ensimmäisenä herätessäni ajatellut asiaa. Sen sijaan olen noussut ylös reippaana ja lähtenyt ulos. Ensin ulkoiluttamaan kissaani ja sen jälkeen juoksulenkille. Aamupala venyy monesti puoleen päivään, mutta entäs sitten. On ihanaa kun saa nukkua pitkään, lähteä reippaalle lenkille ja syödä sitten hitaasti aamupala/lounas. Lukea sitten päivän lehti ja vaan olla. Olen ollut kohta vuoden kotona, mutta nyt vasta osaan nauttia siitä.

Huomaan että entistä enemmän luen blogeja jotka käsittelee muuta kuin lapsettomuutta. Ja kun joku lapseton bloggaaja plussaa, olen siitä aidosti onnellinen. Tykkään seurata miten kenenkin raskaus etenee. Olen pitkästä aikaa jotain muutakin kuin katkera ja surullinen. Tiedän toki, että jos joku tuttavani plussaa heti tai vahingossa, se uutinen saattaa upottaa minut, mutta nyt en halua pelätä sitä. Haluan nauttia elämästä, haluan elää sitä

Huomaan myös odottavani syksyssä enemmän opiskelujen alkua kuin tulevia hoitoja. Siksi on kai järkevää jättää aihe kesäksi hyllylle. Netistä tilaamani kirja, Ei kenenkään äiti, saa jäädä kesälomaksi kotiin. Samoin aion jättää syksyyn Yle Fem:iltä tulevan sarjan katsomisen.

Nyt minä haluan olla iloinen, hymyillä, nauraa ja olla enemmän oma itseni.