Kaksi kertaa jännempää

Varasin maanantaina ajan pakastealkionsiirtoon. Siirto sovittiin keskiviikoksi eli tälle päivälle kello kolmeksi. Ajan varannut hoitaja kertoi taas, kuinka soittelevat sitten minulle jos siirrettävää ei saada. Ensimmäistä PASsia odotellessa en edes osannut odottaa ikäviä uutisia. Ettei mikään alkioista olisi selvinnyt. Tänään olin aamupäivän ihan hermoraunio. Juoksin välitunneilla lokerolleni katsomaan puhelimestani ettei vaan yhtään puhelua ole tullut. Matkalla klinikalle olin varma että olen erehtynyt päivästä kun kukaan ei ollut soittanut ja kertonut ikäviä uutisia. Vasta lääkärin ottaessa meidät vastaan uskoin että en ollut sotkenut päiviä.

Meillä kävi tällä kertaa paremmin kun ensimmäisessä PASsissa. Kolmesta alkiosta kaksi selvisivät täysin ehjinä ja saimme molemmat siirtoon! Itse siirto sujui tällä kertaa suht nopeasti, muttei kivuttomasti kuitenkaan. Kaikki jotka ovat joskus siirrossa olleet tietävät, että kyse ei ole mistään kamalan mukavasta jutusta. Makaat haarat levällään gynekologituolissa kohdevalon osoittaessa sinne itseensä. Kaksi hoitajaa ja yksi lääkäri pyörivät ympärillä. Toinen hoitaja painaa ultrauslaitteella vatsan päältä kun samaan aikaan lääkäri tunkee alapään täyteen tavaraa. Rakon pitää olla täynnä jotta reitti kohtuun olisi suora. Yritä siinä sitten ottaa rennosti kun tuntuu että rakko halkeaa. Sitten kuulee puhuttavan että lapsen tekeminen on yksi maailman kauneimmista ja luonnollisimmista asioista. Saan varmaan olla erimieltä?