Kyyneleitä

Tänään olen vuodattanut paljon kyyneleitä, niin onnen kuin surunkin. Onnen kyyneleet tulivat ensin ultrassa, sitten kotimatkalla. Surun kyyneleet äsken kun luin seuraamiani blogeja joissa ei vielä olla samassa tilanteessa kuin missä itse olen. Olen niin pahoillani kaikkien lapsettomien puolesta. ;(

Mutta aamulla meillä siis oli se kauan odotettu np-ultra. Jännitys ja pelko olivat kauhean kovat niin minulla kuin miehellänikin, mutta eläväinen kaveri siirsi pelkoa ainakin toistaiseksi. Pikkuinen oli kasvanut hyvin ja vastasi viikkoja 11+5. Pituutta oli kertynyt 48 mm ja niskaturvotusta oli 0,88 mm. Kaikki siis tällä hetkellä kunnossa. Toki odotellaan vielä verikokeiden tulokset, mutta toistaiseksi voimme huokaista helpotuksesta. Elokuuhun on kuitenkin vielä niin pitkä aika. Voi kunpa rakas jaksaisit kasvaa ja saisimme sinut kunnossa syliimme! <3

Elämä jatkuu

Sain tänään hyviä uutisia: pääsen syksyllä opiskelemaan! Jäin pois töistä viime syksynä osittain talonrakentamisprojektiin liittyen, osittain hoidoista johtuen, ja tämä viimeinen vuosi onkin ollut aivan karmea. Olen taistellut raksalla oikeuksistamme ja juossut lääkärissä. Siinä seassa jos olisi vielä pitänyt töissä käydä niin huh huh. No mutta nyt siis viimein minunkin elämäni saa jonkun merkityksen ja olen siitä aika intona!! Lähden siis opiskelemaan täysin uutta alaa, nyt kun olen muutaman vuoden valmistumisen jälkeen tehnyt edellisen alan töitä.

Vaikka olenkin koulunpenkille siirtymisestä todella innoissani, syksy myös pelottaa hieman. Opiskelupaikkaani on vajaan tunnin ajomatka ja opiskelu tulee olemaan hyvin intensiivistä. Saa nähdä mihin väliin uskallamme aloittaa toisen ICSI:n, tuskin elokuun alkuun kuitenkaan, koska silloin alkaa opiskelu. Monessa blogissa joita seuraan, ahkerat naiset käyvät töissä ja opiskelevat hoitojen ohella, heille kyllä todellakin nostan hattua!

Aika näyttää miten saan oman aikani syksyllä riittämään. Varmaa on kuitenkin että aikaa murehtimiseen on vähemmän ja minun elämäni jatkuu!!! :)